sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Päivän saldo

on onneksi jäänyt kovasti plussalle.
- Iltapäivällä kävin rääkkäämässä lihaksia bodypumpissa.
- Kävin myös kauppareissulla, ettei huomenna tarvi.
- Olen tehnyt parit muistiinpanot ja pöytäkirjat, jotka on odottanut paperille pääsyä.
- Tenttiinkin sain luettua vähän, mutta sattuu kyllä oleen kurjaa luettavaa. Harmi, että on vaan niinkin tärkeä tentti tulossa... Yleensä motivaatiota riittää, kun aiheet on oikeasti mielenkiintoisia.
- Olen myös järjestellyt ryhmätöitä ensi viikkoa varten ja vielä pitäisi yksi raporttia hioa palautuskuntoon.
Onneksi sain syötyä hyvin, nukuttua hyvin ja kuntoiltua, niin jaksaa sunnuntai-iltana tähänkin aikaan vielä työskennellä. Vähän käy kateeksi heitä, jotka voivat rentoutua kotona :) Minun pitäisi paremmin oppia ottamaan vapaa-aikaa. Itse kuitenkin suunnittelen tekemiseni, voisin varata niitä hieman vähemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti