Väärinymmärryksiä

Varsin moni lukija on saanut käsityksen, että olisin taiteilija. Omasta puolestani voisin ollakin, mutta se, että kirjoittan tätä blogia taitelijanimellä ei tee musta sen erityisempää taiteilijaa :) Tuossa on itseasiassa yks puoli, mitä mun itsessäni pitäis kehittää.

En myöskään ole kasvissyöjä, vaikka kommuunissa asunkin. Eikä mulla muutenkaan ole mitään tapoja tai arvoja, jotka streotyyppisesti kommuuneihin liitetään :) Ei mun asumisjärjestelyt niin paljon ole muista opiskelukämpistä eroa, meitä on vaan täällä vähän enemmän :) Välillä tuntuu kuin asuisin yksin, olen niin tottunut siihen, että ympärillä on elämää - ja sehän vaan on kiva, että kavereita on lähellä. Eikä tarvi niin usein tarttua siivousvälineisiin :)

Ystävät

Ystävänpäivänä sopi erityisen hyvin miettiä, millaisia ystäviä minulla on. Jos katson viakka 10 vuotta taaksepäin, vietin eniten aikaa sellaisten nuorten kanssa, jotka olivat aika samanlaisia kuin minä. Kaikki etsimme itseämme ja toimme esille yhtäläisyyksiämme. Onneksi osaan seistä yksilönä, vaikka erottuisinkin joukosta. Mummoni sääli minua syksyllä, kun olin marjastuskamppeineni kävellyt Helsingin keskustassa :) Mitäs sitten, taisin korkeintaan saada pari juttukaveria bussissa kotimatkalla - jokainen lukija varmasti tietää, että se on varsin harvinaista, ja mun mielestä valitettavaa.

Takaisin niihin ystäviin. Puolet ystävistäni taitaa olla suomalaisia, loput ympäri maailman. Hieman yli puolet taitaa olla naisia. Ennen mulla ei ollut ollenkaan miespuoleisia ystäviä, taisivat aina yritää iskeä minua, eikä siten ystävyys koskaan voinut oikein kehittyä. Nyt olen miehiäkin ystäviksi saanut, ja oikein onnellinen siitä - vaikka useimmat ovatkin epäonnistuneita tapailuyrityksiä, vai mitenköhän sen ilmaisisi :) Suurempi ikähaitari ystävien suhteen voisi olla. Onneksi sukulaistädit voivat paikata tilannetta. Siskoni taitavat olla parhaita ystäviäni. Kiitos äiti ja isä heistä. Sisaruksille voisi itseasiassa olla aivan oma juhlapäivänsä!