Lapsen makuaisti ei ole kehittynyt kunnolla, mutta onko aikuisten? Oltermanni, Sininen ja Vip appelsiinimehut käyvät kaupaksi. Ei sillä, että niissä vikaa olisi, mutta itse kaipaan tavanomaiseen arkeen hieman enemmän. Olen vaativampi kuin useat kanssakuluttujat.
Eilen uutisoitiin erikoisemmista tarhoista. Huomautettiin, että lapset eivät vielä tiedä, minkälaisen painotuksen tarhapäiviinsä tahtovat. Vanhemmat voivat valita lapsilleen kieliin, ulkoiluun tai musisointiin erikoistuneen kasvattajan. Erikoispalveluja käyttävät ovat hekin vaativampia tai hyvätuloisempia kuin muut. Eikö?
Saan profiilistani palautetta, että vaikutan vaativalta. Sitä ihan mielelläni olenkin, koska se mielestäni kertoo arvostuksesta. Jos minulle sanottaisiin: "olet vaativin" - silloin olisi varmasti itsetutkiskelun paikka. En ole muita parempi. Yritän elää omien arvojeni mukaista elämää. Olen saanut selville asioita, jotka rikastuttavat elämääni. Niitä silmällä pitäen yritän kulkea eteenpäin.
lauantai 12. syyskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti